Ärräpäät silmissä katson lastani, joka kiukkuaa hikisenä eteisessä ilman takkia, hanskoja ja pipoa. Mustat ajatukset mielessä yritän hengitellä rauhallisesti,kun teini paiskoo oviaan ja haukkuu minua.

Ääk, olenko surkea vanhempi? Tuhoanko lapseni kehityksen?

Ihmissuhteet eivät ole mustavalkoisia. Vanhemman rakkauteen kuuluu alusta saakka monia ristiriitaisia tunteita, myös kiukkua. Jo raskausaikana moni pohtii hetkittäin, oliko mitään järkeä hankkia lapsi. Moni myös suree luopumistaan aikuisten asioista kuten matkoista ja työtilaisuuksista. Usein hankalien ajatusten jälkeen seuraa syyllisyys: olenko huono vanhempi, kun ajattelen näin?

Vauva-aika antaa toki yllättävän paljon suojaa ja voimia sietää pienen ihmisen avuttomuutta – myös silloin kun itseä väsyttää. Ihan pienellekin lapselle voi kuitenkin ärsyyntyä ja kokea lapsen hetkittäin kiusaavana. Hankalia ajatuksia tulee usein, lapset hukkaavat läksykirjansa ja hupparinsa kouluun, käyttäytyvät äänekkäästi sukujuhlissa tai mankuvat kovaäänisesti kaupassa. Väsyneenä, työpäivän jälkeen teini haukkuu sinua mummoksi. Ja miksei kukaan kertonut, että teinit menevät nukkumaan sinun jälkeesi?

Luulin, että vanhemmuus on ihan erilaista. Tämä on kamalaa! Miksi lapseni kiusaa minua?

Useimmille vanhemmista nämä romahdukset ovat hetkiä, joiden yli pääsee nopeasti. Vanhempi muistaa, että eihän pieni lapsi osaa ketään tahallaan kiusata tai tehdä epävarmaksi. Vanhempi ymmärtää, ettei koululainen hukkaa tahallaan nokkahuiluaan ja äidinkielen vihkoaan. Vanhempi muistaa, kuinka itse teini-ikäisenä törttöili.

Vanhemman kiukun takana on useimmiten oma avuttomuus. Avuttomuus on se kokemus, joka herättää kiukkua, ärtymystä, hätää ja rumia ajatuksia lapsesta. Seuraavaksi kimppuun iskee syyllisyys – miten saatoin noin ajatella, miksi tiuskin lapselle.

Vanhemman normaali syyllisyys on tärkeä tunne. Se auttaa tarkkailemaan omaa toimintaa ja tekemään tarvittavia korjausliikkeitä. Anteeksipyytäminen on tärkeää, kun oma pinna on mennyt tarpeettoman herkästi. Hyvittelyä ei sen sijaan tarvita. Liika hyvittely voi olla lapselle hämmentävää – ei hän ole niin kohtuuttomaksi vanhempaa kokenut. Hyvittelyn opettaminen on myös huono malli: emmehän halua, että lapsi alkaa hyvitellä vaikkapa kaverisuhteissaan.

Vanhemman ärtymyksen hetket ovat inhimillisiä, eikä vanhemman tarvitse rankaista niistä itseään kohtuuttomasti. Vanhemman ajatukset eivät siirry suoraan lapseen. Tiuskiminen, mököttäminen, kohtuuttomat rangaistukset, liiallinen huomiotta jättäminen, emotionaalinen kylmyys sen sijaan vaikuttavat lapseen. Ollaan ymmärtäväisiä omille pahoillekin hetkittäisille ajatuksille – mutta tehdään myös ajoissa korjausliikkeet, kun ne ovat liiaksi vuotaneet lapseen.

Tässä sinulle kuusi vinkkiä:

  1. Hyväksy hankalat ja ristiriitaiset ajatuksesi lapsesta, itsestäsi vanhempana ja suhteestanne. Se on osa normaalia vanhemmuutta.
  2. Opettele arvostamaan yrityksiäsi säädellä hankalia olojasi: hengittele, kävele, katsele ulos ikkunasta, ja kerro itsellesi, että olet hyvä vanhempi.
  3. Katso lastasi vähän etäämpää – pohdi mitä kaikkea lapsi juuri nyt kantaa mielessä, miksi on niin hankalaa. Onko lapsi hädissään, surullinen, pelokas?
  4. Kerro lapselle, että yrität auttaa. Kerro lapselle, että toivot yhteyttä välillenne.
  5. Pyydä anteeksi, jos tilanne on mennyt kiukuttelun puolelle sinun taholtasi.
  6. Juttele hankalista oloistasi kumppanisi tai läheistesi kanssa.

 Saara Salon blogisarja ”Tunnekeskeinen vanhemmuus” julkaistaan syksyn 2018 aikana Fammin sivuilla.

http://fammi.fi/wp-content/uploads/2017/04/saara_salo.jpg

Kirjoittaja Saara Salo on psykologian tohtori, kliininen psykologi ja laillistettu psykoterapeutti. Fammissa Saara kouluttaa erityisesti mentalisaatioon sekä vuorovaikutukseen liittyvistä asioista.

fammi

Katajanokankatu 3 E 19,
00160 Helsinki

Ota yhteyttä:

Lähetä viesti

8 + 6 =

Pin It on Pinterest

Share This